keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Forrest Gump

Eilen oli leffailta. Vaan mä, tomaattikeitto, valkosipulipatonki ja kasa muita herkkuja. Ja Forrest Gump (traileri). Hävettää ihan myöntää, että nään näinkin legendaarisen leffan vasta 19 vuoden iässä. Jälkeenpäin ajateltuna varsinkin! Mullahan on jääny ainakin 1/4 elämästä ymmärtämättä, kun ihan yllättävän monikin juttu on poikinu tästä elokuvasta. Siellä se vaan on huutanut Run Forrest, run! tietämättä edes mitä se tarkottaa. 

Lainasin dvd:n poikaystävältä. Ties montako kertaa sekin on yrittäny ehdottaa tän leffan kattomista, mutta tähän saakka aina oon löytäny jonkun tekosyyn. Oon aika hyvä siinä. Nyt kuitenkin kun tiedossa oli yksinäinen ilta kämpillä, ja Wimbledon oli jääny vahingossa kotiin, pienessä epätoivon vallassa nappasin vielä avaamattoman paketin mukaan. Ei sillä, että olisin ikinä ollu ennakkoluulonen tätä elokuvaa kohtaan, ennemminkin oon kyseenalaistanu mun poikaystävän leffamaun, hehe.




En tiedä kannattaako tätä leffaa suositella kenellekkään, sillä oon varmaan oikeesti viimenen, joka tän näkee. Mutta nyt nähtyäni halusin tulla teillekkin kertoon kuinka hyvä se oli ja kuinka minäkin pidin siitä. Kaikkihan siitä pitää, kuuden Oscarin elokuva, ilmiö..

Täällä mä olin, yksin kaikkien herkkujen keskellä Forrest Gumpin parissa ja itkee vollotin useemmassakin kohdassa. Lopulta en enää edes tienny minkä takia itken, mutta jatkoin vaan koska se tuntu hyvältä. "My momma always said that life was like a box of chocolates...you never know what you're gonna get."

torstai 23. tammikuuta 2014

Killed two birds with one stone

Mun on jo ties kuinka monta päivää pitäny tulla laittaan nää kuvat tänne, mutta jopa omaks yllätyksekseni mulla on ollu kiireitä! Se on jotain, mihin en kyllä viimesen puolen vuoden aikana oo pahemmin tottunu... Ihan virkistävääkin tämmönen välillä.




Tän talven juttuihin kuuluu kyllä ehdottomasti nää turkit. Niistä on ollu jos jonkinnäköstä versioo kauppojen hyllyillä, takeista aina hanskoihin ja laukkuihin saakka. Mullakin on ollu tää turri eteisen henkarissa jo pidemmän aikaa odottamassa omaa vuoroonsa. Lauhemmilla pakkasilla tää ei oo ollu käypänen kuumuutensa takia ja kylmemmilläkään keleillä se ei oo aikasemmin tuntunu hyvältä. Tiedättehän tunteen.. Nyt maanantaina kuitenkin päätin sovittaessani sitä taas kerran, että jos tän aika ei oo nyt, ni sitten ei oo millonkaan. Ja ihan passelihan se sitten olikin. Mitä nyt vähän isohko, mutta se on ollu tiedossakin. Kai nää saa vähän olla?

Kenkien kohtalo on ollu vähän samanlainen. Ostin nää kesällä Kaunasin reissulta Liettuasta syksyä aatellen. Lopulta en kuitenkaan koskaan löytäny näille sopivaa ja oikeeta käyttötarkotusta - moneen kertaan näitäkin kyllä asuihini mallailin. No, turkki tuli ja pelasti tilanteen. Kaks kärpästä yhdellä iskulla etten sanois. Oikein kivat pakkaset kaikin puolin, löyty näillekkin tavaroille tarkotus!
turkki: äidin vanha
t-paita: gina tricot
housut: dr denim
kengät: liettuasta
laukku: guess
huivi: cubus


Tähän loppuun vielä hyvä esimerkki siitä, millasta tää asukuvien otto parhaimmillaan, tai pahimmillaan, on. Miten hienoo hei onkaan se, kun sen oman hengityksen höyryn saa näkyyn kuvassa, kunhan vaan hengähtää just oikeeseen aikaan?! Ihan supersiistiä. Miehet...

perjantai 17. tammikuuta 2014

Happy for the things I have


Lupailin viime vuoden puolella kertoilla vähän tarkemmin minkälaisia juttuja mun paketit piti sisällään. Aattelin nyt samalla listata sekä ylioppilas-, synttäri- että joululahjoja, nää tapahtumat kun oli niin lähekkäin toisiaan ja vahvasti liitty myös yhteen keskenään.

Kaikenkaikkiaan en hirveesti tykkää luetella saamiani juttuja kenellekkään; siitä tulee ensinnäkin mulle itselleni tosi hölmö olo enkä usko sen kuulijankaan välttyvän sellaselta kyseenalaistukselta. Nää luettelot muodostaa helposti sellasen elvistelymäisen vaikutelman, enkä yleisesti ottaen pidä sellasesta. En luonteenpiirteenä kuin muutenkaan. Tällaselle pienelle oven raottamiselle oli nyt kuitenkin kysyntää, joten päätin sen jossain laajuudessa toteuttaa.

Gifts

Villeroy & Bochin New Wave -sarjaa ostin viime keväänä valmistuneille kavereille lahjaksi ja lopulta tykästyin siihen sen verran paljon, että päädyin itekin toivomaan sitä. Pyysin nimenomaan tarjoiluastioita, sillä kerään jo toisen merkin astiastoa eikä esimerkiks ton sarjan kahvikupit sovi vasenkätisille.

Ensimmäiset kunnon viinilasit, (ei, en laske Ikean viinilaseja oikeiks), sain mun ihanilta tyttösiltä, jotka tiesi paremmin kun hyvin, että mikä oikein on mun makuun. Iittalan Essence -sarjan lasit tuntuu olevan muutenkin nyt huudossa, enkä yhtään ihmettele, onhan toi niiden muoto tosi kaunis. Valkoviinin rakastajalle valkkarilasit valkkaripullon kanssa oli täydellinen ylioppilaslahja.

Olin jo pidemmän aikaa harkinnut uuden läppärin hankkimista. Mulla oli ennestään joku Samsungin kivikautinen miniläppäri, jota en oikeestaan enää ees käyttänyt sen toimintojen rajallisuuden takia. Kotona Applen pöytä Mac:iä jo useemman vuoden käyttäneenä ja iPhonen uskollisena omistajana ei lopulta ollu vaikee valinta toivoo MacBookia. Mun mielestä se on ollu aina vähän turhan suuri toive joululahjaks, mutta monen ihmisen yhteislahjana valmistuneelle se oli kutakuinkin kohtuullinen.

Musta oli myös tosi kiva huomata, että suurin osa mun kavereista oli jaksanu nähdä vaivaa yo-lahjan suhteen ja oli päätyny johonkin muuhun, kun siihen perinteiseen skumppapulloon. Sainkin sen sijaan muutamia ihania lahjakortteja, kirjoja ja sisustusjuttuja, kuten Pentikin kynttiläporoja, joista on todellisuudessakin mulle paljon enemmän iloa. Äitikin oli varmaan kyllästyny mun koko syksyn kestäneeseen lampaantaljojen ihasteluun, kun se synttäriaamuna ihanassa Ikea-kassissa sellasen mulle sänkyyn asti raahas. Haha :)

Jo edellisessä postauksessa näkynyt laukku ja Tory Burchin käsikoru kuoriutu jouluaattona mun paketeista. Hauskinta oli ehkä se, että iskä tuli ihan tosissaan selittään mulle niistä käsikoruista, että kuinka ne on jenkeissä hullussa muodissa ja että se villitys on nyt vasta rantautumassa Eurooppaan. Ömmm, anteeks, mutta mistälähtien mun isä on seurannu asustemuotia taikka sen levinneisyyttä? :D

Poikaystäväkin tavalliseen tapaansa onnistu lahjoissaan. Synttäripaketista löyty ihanat ruskeet nahkanilkkurit, jotka tähän kenkähulluun iski kyllä täysin. Ehkä se on kattellu tässä kun oon kohta viimeset pari talvee käyttäny noita samoja kuluneita mustia nilkkureita, ja ihan vaan vinkkinä hankki nyt uudet... Joululahjaks se oli teettäny mulle itsesuunnittelemansa iPhonen kuoret, joissa oli kuva ja  alla teksti Just Us. Ihana 

Näiden lisäks sain kyllä niitä perinteisiä raaputusarpoja, karkkirasioita ja sukkiakin. Ajattelin kuitenkin, että tällaset vähän erilaisemmat jutut olis ne, mitkä teitäkin enemmän kiinnostaa. Ja ehkä joku sai näistä jopa vähän vinkkiä siihen, mitä nyt tulevan kevään ylioppilaille ja muille valmistuneille kannattais lähtee hankkimaan. Neuvoa siihen saa kyllä myös kysyä! Mitäs te tykkäsitte tällasesta postauksesta?:)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Dream your dreams with your eyes closed, but always live your dreams with your eyes open

Näin viime yönä kahta kummallista unta. Ensimmäisessä olin laivalla perheen ja perhetuttujen kanssa. En osaa sanoa kenen kanssa olin, mutta baarin tanssilattialla se oli. Muistan kuinka äiti tuli tuttavaperheen äidin kanssa siihen mun lähelle, äiti viereen ja toinen mamma mun taakse. Ja sitten se veti multa housut alas. Se toinen nainen siis, ei sentään oma äiti, mutta näin kuinka sekin autto siinä.

Voi kuinka suutuinkaan. Huusin pää punasena kyynelten valuessa poskilta. Haukuin sen naisen omien lapsien edessä. Mitä teki mun äiti? Ei todellakaan puolustellut mua, päinvastoin. Ja se tuttavaperheen äitikin vaan huusi mulle, kuinka ei oo ollenkaan aikuismaista käyttäytymistä tommonen. Eihän aikuiset hauku ihmisiä tolla tavalla. Sen sijaan ne vetelee nuorilta tyttösiltä housja nilkkoihin...

Se uni päätty hyvin sekasissa merkeissä laivan joulukuusi ja -koriste kaupan tietämille. Isin syliin tottakai.


Toinen uni oli mun isovanhemmilta. Leikittiin pihassa naapurien lasten kanssa. Outoa se oli, koska en ikinä pienenäkään leikkiny siellä. En oikeen oo varma, olinko siinä unessa nuorempi kuin nyt vai samanikäinen, mutta kömpelö mä ainakin olin. Leikittiin sotaa. Värikuulilla, luulisin. Olin siinä joukkueessa, jota jahdattiin aseilla ja meidän tehtävänä oli juosta karkuun tai piiloutua niin hyvin, ettei meitä saatais ammuttua.

Muistan kun kiipesin aidan yli. Se oli ensinnäkin todella hankalaa, eikä siitä lopulta ollu edes mitään hyötyä. Poika, jonka hiukset oli kasvanu mallistaan ulos sellaseks surffitukaks, näki mut heti ja alko tulittaa. Katsoin sitä anovasti ja yritin miettiä seuraavaa siirtoa. Päätin lähteä tietä pitkin toiseen päähän ja piiloudun sinne. Jostain löyty sellanen lasten pieni lelupyöräkin matkaa helpottamaan. Pääsin tien kohtaan, josta lähtee toinen tie samaan suuntaan, korttelia alempana. Olin kääntymässä sinne, kunnes huomasin saman pojan juoksevan mua kiinni ylempänä. Yritin polkea, mutta jostain syystä pyörä ei liikkunut mihinkään. Poika tuli vaan lähemmäs ja lopulta mä huusin epätoivosesti ettei tää pyörä ei liiku. Ihankun se olis sitä kiinnostanu? Ei muutakun tulta, kaikki laukaukset suoraa mua päin.

Ihmettelin, miten toiset ottaa leikinkin niin tosissaan.




Vuoden ensimmäisessä päivän asussa
takki: mango
housut: drdenim
kengät: dinsko
neule: siskon
laukku: guess
nahkainen käsikoru: tory burch
toinen käsikoru: kappahl

perjantai 10. tammikuuta 2014

RUKA

Jos lumi ei tuu mun luokse, niin määhän meen sitten sen luo. Ja koska sitä ei vieläkään täällä näy, palataan hetkeks sinne, missä sitä riitti.

Joulun jälkeen pakattiin tosiaan kamat ja siirryttiin Rukan kauniisiin tunturimaisemiin. Ei kiirettä minnekkään, ei mitään aikatauluja, vaan yhteistä aikaa perheen ja poikaystävän kanssa. Oli aika ihanaa. Ja kun nettikään ei meidän mökissä toiminu, jäi aikaa nimenomaan siihen nauttimiseen. Kirjan lukemista takkatulen ääressä, leffoja, makkaranpaistoa, kortti- & lautapelejä, saunomista pitkän kaavan mukaan. En muista, koska olisin viimeks vaan pysähtyny nauttiin hetkestä samalla tavalla kun tällä reissulla.


Kyllä meillä silti ohjelmaakin riitti. Pakkohan sitä nyt oli meinaan hiihtään ja lasketteleen päästä, kun siihen kerta mahdollisuus oli. Yks päivä suksilla, kaks laudalla. Ei meinannu siitä riemusta tulla loppua, vaikka kuuskin tuntia päivässä niitä mäkiä meni ylös alas. Pakko päästä viä tänä talvena uudestaan!!!




Oltiin ajotettu meidän reissu niin, että oltais just vuoden vaihtuessa näkemässä Rukakeskuksen isot ilotulitukset ja soihtulaskut. Ja siellähän me oltiin, ihan huippupaikoilla seuraamassa keskiyön juhlintaa pienen lumipyryn keskellä. Kun jälkeenpäin kuulin, minkälaiset kekkerit meidän kaveriporukalla kotopuolessa oli, on pakko olla tyytyväinen omaan valintaan. 



Tässä vielä S:n kuvaama video ilotulituksen loppuhuipennuksesta. Ei ehkä vastaa sitä samaa fiilistä mikä paikanpäällä oli noiden punasten pallojen kanssa, tuntu meinaan että ne tippuu sua päähän :D, mutta ehkä tosta kuitenkin jotain irti saa. Äänet kuuluu aika hyvin, että kannattaa säätää äänenvoimakkuutta vähän hiljemmalle...

tiistai 7. tammikuuta 2014

Neiti Ylioppilas

5.12 oli mulle viime vuoden yks ehdottomista kohokohdista. Sinä päivänä se kolmen ja puolen vuoden aherrus palkittiin ja vihdoin sain minäkin painaa valkosen lakin päähän. Kävin lukion urheilulinjan ja jo heti alussa tein itelleni puolella vuodella pidennetyn suunnitelman. Niinkun jo aiemminkin todettu, ei aika riitä kerralla kaikkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli täysin oikee päätös siirtää valmistumista ja antaa itelleen lisäaikaa kirjotuksiin valmistautumiselle urheilun ohessa. Vaikka se sillon keväällä tuntukin vähän tyhmältä kun kaikki muut oman ikäset sai urakkansa päätökseen, voin suositella 3,5 vuoden tahtia ihan jokaselle.

Juhlat pidettiin mun isän työpaikan ruokailutilassa. Se oli just sopivan kokonen noin 80 juhlavieraalle olematta liian iso ja hallimainen tai toisaalta liian ahdaskaan. Koristelussa käytettiin valokransseja, kynttilöitä, silkkinauhoja, kukka-asetelmia, valokuvia sekä mun vauva-aikojen vaatteita ja kenkiä, jotta saatais siitä tilasta mahdollisimman kodikas ja tunnelmallinen. Ja tunnelmaa kyllä riittikin koko illan ja jälkeen päin kehuja muunmuassa ruokapuolesta sekä tyylikkyydestä on tullut monenkin vieraan suunnalta.

Mekon osalta mulla on oikeestaan aina sama vaatimus tilaisuudesta riippumatta - jotain ihan muuta kun kenelläkään muulla. Väriä miettiessä piti ottaa huomioon, että kyseessä oli talvijuhla, eikä välttämättä se ihana koralli tai joku neonväri olis ollu niin hyvä. Ja tietty toi lakki asettaa omat vaatimuksensa myös. Tulin siihen lopputulokseen, että valkonen tai musta sen olla pitää. Ei mitään tylsää ja samalla erilaista. Ehkä just siks päädyin maximittaseen.


Hiukset laitatin kampaajalla, meikin mun vakkari kauneushoitolassa ja muuta sitten en oikeestaan tarvinnukkaan. Juhlat jatku vielä Miamissa, kaikenkaikkiaan täydellisesti onnistunu päivä!

Jos siellä on joku, joka valmistuu keväällä ja tarvii apua jossain juhlaan liittyvässä asiassa, niin ei muutakun rohkeesti kyselkää :) Myös muihin lukio-aiheisiin kysymyksiin vastaan mielelläni parhaani mukaan.

Niin onnellinen, Neiti Ylioppilas.