Näytetään tekstit, joissa on tunniste päivän asu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päivän asu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. elokuuta 2014

MJ23

Jaahas. Olis sitten vissiin aika palata ruotuun?! Samalla tavalla kun koulut on pikkuhiljaa taas alkanu, vois meikäkin ottaa tähän blogiin jälleen vähän paremman otteen. Kesä on tällä puolella ollu aika lomakuva painotteinen, joten jospa tästä sitten lähtis.

Eilen sen jotenkin tunsi. Että kesä olis ohi siis. Ei ollu enää samanlaista ruuhkaa ja kiirettä töissä. Mamban Vielä on kesää jäljellä on alkanu taas soimaan radiossa. Illat ei oo enää kesäiltoja.
Työkaverikin oli kuulemma poikaystävänsä mukaan pukeutunu hautajaisiin. Kesän hautajaisiin ehkä?

Me uskotaan kesään viä ihan täysillä. Elokuu on yks kolmesta kesäkuukaudesta - se vaan on. Siks me ei suostuta vielä vetään housuja jalkaan, laittaan pitkähihasta päälle tai vuorauduta huivien sisään. Summer, we got you on this one.



Tällä viikolla haastan teidät avaamaan vaatekaapin. Joo, kyllä sää luit ihan oikein. Nimittäin usein, kun avaa vaatekaappinsa ja katsoo sitä uusin, erilaisin silmin, sieltä voi löytää aarteita. Arkistojen helmiä, niinkun sanotaan. Niin kävi eilen myös mulle. Yläasteajoilta saakka vaatekaappiini majoittunut musta trikoomekko, tunika tai mikä onkaan, vaikuttikin yhtäkkiä taas hyvältä vaihtoehdolta. "Ota mustakin."

se tunika: h&m
alushortsit: gina tricot
pitkähihanen: cubus
kello ja korvikset: quess
tennarit: converse

Näin eilen töissä. Siellä ainakin kesä vielä jatkuu; ilma ei kierrä sitten metriäkään. On se hyvä, että kesävaatteitaan voi vielä jossakin käyttää.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Golden, ripped and high

Tästä piti tulla asupostaus tiistailta. Oikeastaan ensin tästä piti tulla sneakpeek tiistain asusta.
Lopulta, tästä tuli molemmat.

Kävi näet sillä tavalla, että kamera meni rikki kesken kaiken. Linssi hajos, tarkennan. Istuin laivassa se sylissä ja sitten kun tuli maihinnousun aika, pomppasin minäkin vauhdikkaasti pystyyn samalla ymmärtäen, ettei se kamera roikkunutkaan kaulasta. Sekin pomppas, lattialle tosin. Ja siinä sitä sitten oltiin.







Näiden on nyt kelvattava sitten. Parempi onni ens kerralla, vai miten sitä sanotaan? Voi olla, että menee hetki ennenkun seuraavan kerran meikäläisen ottamia kuvia täällä nähdään.. Tai voi olla, että ei.


bleiseri: h&m
farkut: zara
toppi: cubus
kengät: tamaris
kello: papan
laukku: god knows from where?! Aldosta ehkä.
rings: aldo

Mukavaa juhannusta teille! Pysykäähän terveenä ja kuljettakaa kameroitanne kameralaukussa.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

A Day well spent

Aamulla herätessäni olin varma etten pääse sängystä ylös. Olin siitä ihan niin tosissani, että poikaystävän touhutessa viiden kuuden aikaan töihin lähtöään, ymmärsin asiasta hänellekkin puoli unessa ilmottaa. "Kiva kuulla", uskoisin. Lopulta pystyin kun pystyinkin kampeen itteni sängystä ylös, ja vielä suht nopeella temmolla ihan lenkille asti. Täysin suunnitelmien mukaan. Myönnän kyllä miettineeni useemmankin tovin, että pystyykö tällasena rautakankena edes juoksemaan. Tai no ehkä ennemminkin, että jaksaako sen tehdä.


Jaksoinhan mää! Ihan kuulkaa 1h 15min siinä vierähti kun lyllersin menemään. Tarvi matkan aikana kyllä pysähtyä vähän venytteleen, jotta noista lihaksista ois ees vähän hyötyä. Ei ollu helppoo siltikään; mummonnekin juoksis kovempaa, myönnetään. Syy tähän kipuun ja kankeuteen on siinä, että alotin eilen taas reenaamisen kunnon tehoilla ton kevään hölläilyn jälkeen. Aamulla pari tuntia, sitten vähän aurinkoo ja illalla toiset. Ei auttais tehä ittelleen tällasia miinoja tollasten taukojen avulla. Jos vaan jatkais vuoden ympäri, niin ei varmaan tuntuis niin pahalta!


Onneks päivä jatku sitten miellyttävimmissä merkeissä Emilian kanssa kaupungilla. Ollaan varmaan viimeks nähty kunnolla viime kesänä, mutta tässä on taas niin hyvä esimerkki siitä, että kun kyseessä on oikeet ihmiset, tuntuu, että kaikki on ennallaan, vaikka viime näkemisestä olis pidempikin väli.

Hiuksetkin oli aamulla lähtiessä vielä rennosti auki, mutta kummasti alko taas päivän aikana tuntuun huonolta. En nyt tiä onko toi sykerö sen parempi - näin ne pysy nyt ainakin pois tieltä.

Kierrettiin Emilian kanssa mun kaks ihan ehdotona suosikkikahvilaa täällä Tampereella. Kulmakonditoriaan (Hämeenkatu 14) meen nykyään melkeimpä aina syömään, kun nälkä yllättää ja Pyymäen oma kahvilaan (Tuomiokirkonkatu 30) stoppaan kahvihampaan kolottaessa. Niin tänäänkin. Kulmakonditoriassa valinnanvaraa riittää etenkin ruokasammalla puolella (salaatit, lämpimät leivät, tacolautaset jne) ja hinnat on mun mielestä enemmän kun kohdillaan. Eikä se leivospuolikaan huonolta vaikuta! Pyymäellä mua taas viehättää sen eurooppalaishenkisyys niin musiikin, sisustuksen kun yleisenkin fiiliksen puolesta. Ehdoton plussa on ihana lasitettu "sisäterassi", joka aurinkoisella säällä avataan lasittomaks alttiiks raittiille ilmalle.







Päivän asuks oli varattuna napapaitaa ja kun vaihtokarderoopi ei sattunu tuleen mukaan, oli vierailtava poikaystävän vaaterekillä ennen bussiin viilettämistä. Ei ollukkaan ihan niin lämmin päivä. Oli muuten tosi helppoo saada kuvat otettua, kun kuvaaja juoksee jokasta lintua karkuun ja pelästyy niiden pienintäkin rääkäsyä. Ja nyt en puhu Emiliasta. Peliverkkarit revittiin siinä vaiheessa, kun herra varis istahti 10 metrin päähän puun latvaan huilimaan. Loput kuvat oli otettava itse.

kengät: h&m
hame: cubus
kello: papalta saatu
laukku: mango
korvikset: guess
neule: poikaystävän, muistaakseni alunperin h&m



Nyt sitä istutaan iltateellä ja yritetään saada postausta vielä saman päivän aikana ulos. Ei vissiin onnistunu. Mutta leffaan kerettiin illalla siskon kanssa, ja takasin tullessa pysähdyttiin kuvaileen vielä auringonlaskussa. Siitä lisää ehkä vielä myöhemmin täällä, mutta ensihätään kurkkaa Instagram (@ellllu).

Hyvää yötä!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

MY THREE BIG FAVO'S

Näin voisin pukeutua joka päivä.


Koska

1. Valkonen. Joo, varmaan on vaikutuksensa sillä, että se on tän kevään ja kesän muotiväri #1. Mutta on se vaan niin freesi aina niin pimeen syys- ja talvikauden jälkeen! Huomaan jatkuvasti valikoivani aamulla päälle vaaleita sävyjä, erityisesti housujen muodossa, ei nääs enää mustat dr denimit pyöri täälläkään asukuvissa, sekä myöskin kauppojen hyllyiltä kotiin kantautuu nykyään pelkästään niitä kepeitä värejä.


2. Sininen. Ja siis ehdottomasti nimenomaan vaaleensininen. Se on nyt kans joku tän kevään colorcrush, josta en meinaa saada tarpeekseni. Farkut, huivit, kuviot - ihan sama mikä, se on peukku ylös joka kerta.

3. Nää kengät. Joku kutsuu nimellä läskäri, ite meen suomalaisittain paksupohjasella. Mun mielestä näissä yhdistyy täydellisesti se slip on -villitys johonkin vähän erilaiseen. Se kun jossain määrin tuntuu olevan mun pukeutumisen motto. Normal is boring, tai jotain sellasta.



Neljänneks tai toisaalta yhtäsuurikuin-merkillä tähän vois lisätä tässäkin asussa yhdistyvän sinisen ja valkosen combon. Isänmaan puolesta

huivi, housut, paita, arskat & käsikoru: cubus
takki & kengät: h&m
- Kahden kauppa.
laukku tosin: guess

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

OOT Entrance Exam Day

Hello! Mainittakoon nyt, jos sitä ei olla viä aikasemmin tehty, että tää kevät kuluu aika mukavasti pääsykoekirjojen kyljessä. Vaikka päätavote onkin kesäkuun neljännessä, oli tälle päivälle hyvä välietappi AMK-puolen pääsykokeet sillä kuuluisalla Lontoon kielellä. Lontooseen haluaisin muuten matkustaa, sitten kun tää luku-urakka on ohi! Se myös tehtäköön, PISTE.


Äiti totes, että vois sitä pääsykokeisiin mennä ihan yogapantseissa ja hupparissakin, kun eilen lähdin sellasella varustuksella tän päivän asua käsissä kantaen. Juu niin varmaan, mutta mää koen oloni mukavammaks näissä - hassua kylläkin mutta niin se on. Ehkä on tullu pieni yliannostus noista collagehousuista talven aikana... Ja sitäpaitsi business-alalle opiskeleen hakeva voi saada lisäpisteitä, jos näyttää sille alalle kuuluvalta! Toivon ainakin niin... Ryhmäkeskustelua oli kuitenkin seuraamassa nainen, joten.. You never know!

Toinen ihan hauska juttu tältä päivältä oli se, että mun ilmottauduttua paikallaolleeks, ei menny montaakaan hetkee, kun joku kyseisen oppilaitoksen opiskelija oli jo stalkannu mut Instagramista ja jättäny jälkensä tykkäyksien muodossa. Tällä hetkellä tilanne on jo kehittynyt ihan toistemme seuraamis-vaiheeseen saakka, että edistystä on selvästi havaittavissa! Hahah, mistäköhän nimilistasta tää mies on mut bongaillu... Oli varmaan niin vakuuttava Moro, ettei muu auttanu.



blazer & necklace: h&m
watch: my grandpa's
top: cubus
pants: kappahl
shoes: skopunkten
baggie: guess 

Niin, onhan tänään myös meikäläisten vuosipäiväkin! 4 vuotta yhdessäoloo, eikä tunnu missään. And then you meet one person and your life changes. Forever.
Vielä on aikaa nauttia siitä. Mikäs sen parempi tapa, kun itse opiskellen ja herrapuoli opiskelijabileissä bailaten?! Näin meillä.


Salaisuutta näinkin pitkän parisuhteen kestoon miettien,
- E

lauantai 12. huhtikuuta 2014

jeansJEANSjeans

Hullujen Päivien karkkitarjonta oli vaihtunu. Tällä kertaa karkit oli myös tuoreita ja pehmeitä.
Vielä kerkee.





jacket: my mother's old
knit and sunnies: h&m
watch: my grandpa's old
jeans: cubus
shoes: skopunkten
socks: puma ;)


Hyvää viikonloppua kaikille ihanille :)