Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaasteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2013

Challenge 11

On se vaan niin mukavaa, kun kaverit pitää toisen bloggailutahtia yllä, jos meinaa ite vähän repsahtaa. Haasteesta on kiittäminen Emmaa, terkut vaan sinne Joensuuhun! Oon tän haasteen tehny kerran aikasemminkin, ja halutessaan sen pääsette näkemään TÄSTÄ. Nyt kuitenkin uusien juttujen kera tän pariin.

MEx11
1. Kuukauden päästä loppuu koulu. Yes, yhen kuukauden! Okei, 26 päivän.
2. Vaikka välillä viikonloppuna herääminen tuntuukin hankalalta, rakastan mun työtä. Jos sinne joskus menee vähän huonolla mielellä, on taattua, että vartin jälkeen on taas onnensa kukkuloilla. Jos teinit ei onnistu pilaan päivää tosin...
3. Myöhästyin eilen ensimmäistä kertaa ikinä tunnilta niin, ettei mua enää päästetty sisälle. Hahah, too bad.
4. Kesäsin herneet on parasta! Jos joku erehtyy tuomaan niitä kotiin, ei niitä vartin jälkeen enää näy. Mutta pakasteesta, sieltä en niitä ikinä syö. Hyi.
5. Tykkään hitaista biiseistä. Usein kuuntelenkin niitä ajaessa ja samalla laulan niitä ihan täysillä. Mietin aina jokasen kohalla, että missä tän kappaleen vois esittää ja kenelle. Muutamalle oonkin löytäny jo sopivan kohteen. Ja mun sanamuisti on ihan huikee!
6. Välillä haluaisin vaan muuttaa kokonaan uuten paikkaan ja jättää hetkeks kaiken täällä selän taa. Toisaalta tää kaupunki on rakkaus ja aina tulee oleen mun lemppari. Mutta vaihtelu virkistää, sanotaan.
7. Lempinumero. Seiska. Seitsemän.
8. Oon älyttömän hyvä arvaan yllätykset ennalta. Ja toisaalta taas en tykkää ylläreistä yhtään. Musta on kamala tilanne jos joutuu esittään innostunutta tms jos oikeesti se yllätys ei oo yhtään mieleen.
9. Puhuttelen mun vanhempia niiden etunimillä. Tai siis etunimien lempinimillä. Ihan biologisia ne on, mutta musta se on tavallaan jopa hauskaa. Johtuu ehkä siitä, että mun porukat on mun kaveripiireissä niin tunnettuja, haha.
10. Sain ekat sakot, kun ajokortti oli ollu mulla viikon. Okei, ne oli parkkisakot koulun pihasta, mutta olihan se nyt noloo silti.
11. Poistan aina kaikki ylimääräset kuvat mun puhelimesta. Kansioihin jää vaan ja ainoostaan ne tärkeimmät otokset - siitäs saat whatsapp!!!

Q&Ax11
Q1. Suosikki biisisi?
A: Tätä piti hetki miettiä, mutta kyllä se vaan niin on, että se on JayZ - Holy Grail. Siis tällä hetkellä.
Q2. Kissa vai koira? Ja miksi?
A: No koira herranjestas! Jos lukas ton edellisen haasteen, ymmärtää miks. Plus meillä on koira.
Q3. Millainen on unelmakotisi?
A: Hah, sitä on tullu mietittyä paljonkin viimeaikoina. Kivitalo, selkeet linjat, moderni jossa saa olla kyllä vanhoja tavaroita, vaaleeta, beigee ja isoja ikkunoita.
Q4. Kauanko olet blogannut?
A: Apua! Kysymys jota ei koskaan oo kysytty ja johon ikinä oo tarvinnu miettiä vastausta. Mutta sekin kyllä vähän kauhistuttaa; 2 vuotta.
Q5. Voisitko mennä armeijaan?
A: Voisin, mutta en. Tiedän, että musta olis siihen, mutta mulle on jääny ikuisesti mieleen lukion Yh2 tunti, kun meidän miesopettaja kysy, että ketkä tytöistä haluis mennä armeijaan. Jotkut viittas siinä niin ylpeenä, kunnes tää opettaja tinttas ne maanrakoon. Sen kommentti oli, ettei armeija oo naisten paikka, menisivät muualle sieltä. Tekevät kuulemma vaan kiusaa niillekkin pojille, jotka vasten tahtoaan siellä ovat. Ok teacher, I got that one!
Q6. Kerro jokin unelmasi.
A: Vastaus 3. Rakkauden ja onnellisuuden täyteisenä.
Q7. Mikä on parasta perheessäsi?
A: Hahahaha, ne jotka meidät tuntee niin tietää kyllä. Meillä yhteispeli toimii, ollaan rohkeita ja avoimia. Nauretaan toistemme jutuille ja rakastetaan toisiamme just sellasena kun ollaan. Meillä on ihan omat jutut ja tavat toimia. Mutta ehdottomasti parasta on meidän äiti. Sellasta emoo ei oo toista!! Haistakaa se sarkasmi... Se on ihana.
Q8. Mitä et suostuisi tekemään, vaikka saisit 100 000 euroa?
A: Satuttaan ketään fyysisesti. En itteeni, enkä muita. Välitän ihmisistä liikaa.
Q9. Kerro hauskin koulumuistosi.
A: Näitähän riittää... No, ainakin kotona nää jaksaa edelleen nauraa sille, kun ykkösluokalla joku poika ohitteli mua ja mää oikeudenmukaisuuden nimissä päätin sitten lyödä sitä täydellä voimalla selkään. Illalla sain kuulla siitä vanhempainvartissa, mutta eipä poika sen jälkeen enää ohitellu.
Q10. Miten tykkäät viettää lauantai-iltoja?
A: Hyvällä porukalla jossain istuskellen. Se saa olla vaikka jonkun olohuone, kunhan seura on hyvää. Ja lasillisia valkoviiniä ei sovi unohtaa.
Q11. Mikä saa sinut todella ärsyyntymään?
A: Tän oon tainnu joskus ennenkin mainita. Itsekkäät ihmiset. Sellaset, jotka ei aattele muuta kun omaa etuaan. Ja toinen ryhmä, perfektionistit. Kamoon, vähän ny löysää siitä narusta, elämästä pitää nauttia!


MY Q'Sx11
1. Paras kesämuisto?
2. Tavoite seuraavalle vuodelle.
3. Tärkein asia elämässä?
4. Minkälaisiin ohjelmiin jäät koukkuun? Ja mitkä ohjelmat saa sut avaan telkkarin tällä hetkellä.
5. Syksyn luotto-outfit?
6. Jos saisit lähtee kahdeks viikoks matkalle, minne lähtisit ja miksi?
7. Kengät, joita ilman et voi elää?
8. Salilla, kotona vai baarissa - missä vietät mieluiten vapaa-aikasi?
9. Jos ottaisit tatuoinnin, millainen se olisi?/Millainen tatuointi sinulla on?/Miksi et missään tapauksessa halua tatuointia?
10. Paras mobiilisovellus?
11. Lempilainaus.

Ja sitten haastetaan,
ja kaikki muut jotka potee samaa postausongelmaa kun mä. Tsemppiä vastailuun!

instagram: ellllu

lauantai 22. joulukuuta 2012

Eight

Ihana ystäväni Emilia, jonka blogista tehtiin muuten taannoin juttu jopa lehteenkin (!!!), haasto mut tähän aika monesti kiertävään blogihaasteeseen, jonka ohjeet on seuraavanlaiset:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste 8 bloggaajalle
3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta
4. Kerro itsestäsi 8 satunnaista asiaa

ja kun en just tällasta ollu vielä tehnytkään, aattelin ottaa haasteen vastaan. Onhan tää aika mukava tapa kertoo itestään vähän enemmän ja monipuolisemmin. Yritin keksiä sellasia asioita, joita en oo vielä itsestäni paljastanut, melko joulukuisia (?) näistä nyt tuli, mutta tässäpähän tulee:

  • Pienenä ilmotin, että musta tulee presidentti. Tossa Linnan Juhlia kattellessa vitsailtiinkin siitä, että kuinka sitten sukulaiset vilkuttelee yläparvelta kun mä kättelen..;) Halusin kuulemma myös ala-asteen opettajaks meidän kouluun ja sitten iltapäivisin oli tarkotus pitää ratsastuskoulua tässä meidän pihassa. Vannoin suorastaan etten muuttais pois täältä.
  • Mulle on viimeaikoina muodostunu tavaks aina aamusin avautua kaikista maailman turhimmista asioista, kun istutaan iskän kanssa aamupalalla. Lähiaikojen aiheita on ollu mm. se, miten tyhmää oli pitää nyt Itsenäisyyspäiväjuhlat kotona, kun siitä vaan tuli väsyneemmäks sen kaiken siivoomisen ja sitten vieraiden paasaamisen myötä ja se, miten älytöntä on pitää perjantaina illalla 19:45-21:30 treenit ja heti perään lauantaiaamuna 9:00-10:30, ja kuinka ärsyttävää se on, etten ikinä saa nukuttua kunnolla, kun aamut on niin aikasia. On varmaan kiva alottaa aamunsa kuuntelemalla noita juttuja...
  • Alotan jokasen sunnuntaiaamun kuuntelemalla Radio Aaltoa. Sillon ne soittaa pelkästään akustista musiikkia ja mun mielestä on ihanaa herätä sellasen pehmeen musiikin tahtiin.
  • Vihaan Hello Kittyä. Vaatteissa, kengissä, laukuissa, kännykänkuorissa, avaimenperissä... Kaikessa.
  • Kuuntelen aina suihkussa musiikkia puhelimesta. Laitan sen tekokukan terälehdillä koristeltuun lasikippoon ja äänet täysille. Siks saatan ihan huoletta puhua puhelimessakin samalla kun suihkuttelen - lasikippoo vaan lähemmäs ja kajari päälle. Okei oon mä ehkä vähän muutenkin koukussa tohon puhelimeen ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan sälään...
  • En hirveesti pidä yllätyksistä. Syynä siihen on varmaan se, että pelkään jo etukäteen etten tykkää siitä ja joudun sitä kautta ikävään tilanteeseen, kun en halua pahottaa toisen mieltä. Seurustelun myötä oon ehkä vähän hellittäny otettani tässä asiassa, mutta täytyy sanoo ettei musta varmaan ikinä mitään ylläreiden ylintä ystävää tuu.
  • Puran matkalaukkuni matkan jälkeen aina ihan heti. Se on 10 minuuttia kotiintulosta kun mun laukku on jo tyhjänä varastossa. Tuli vaan mieleen tosta pari viikkoo olohuoneen lattialla lojuneesta äidin matkalaukusta...
  • Pienenä iltasadun sijasta halusin, että mulle laulettiin Tonttujen jouluyötä. Kai ne tiptapit oli jotenki nukuttavia tai jotain ku keskellä kesääkin ne piti saada kuulla...:)




Ja jotta jutun juju säilyis, pitää tää laittaa jollekkin myös eteenpäin. Tällä kertaa päätin, että kun näin joulun alla pitää muistaa olla kiltti ja tasapuolinen, haastan kaikki halukkaat keksimään faktoja itsestään. Joulupyhinä on hyvin aikaa miettiä omia tapojaan ja kirjailla ylös. Eiköhän ne kaheksan aika nopeesti sieltä täyty ;)

kuvituksena pari otosta syksyseltä Milanon reissulta

maanantai 1. lokakuuta 2012

Three times eleven

Oih, juuri kun tuskailin hiljaa itsekseni sitä, mitä seuraavaksi kirjottaisin, tuli haaste kuin tilauksesta Handful of Happiness-blogin Annilta. Hommahan menee niin, että ensin tulee kertoa 11 faktaa itsestään, sen jälkeen vastata Annin kysymyksiin ja sitten keksiä 11 kysymystä seuraaville haasteen saajille. No täältähän pesee!

11 FAKTAA MINUSTA: 1. Vihaan makaronilaatikon ja lasagnen sitä kuorta, joka tulee niihin uunissa. 2. Täysikuun aikana mun on tosi vaikee saada nukuttua 3. Aina, kun joku puhuu jostain ikävästä, mun on pakko koputtaa puuta. Siis vaikka kävelisin yksin ja ajattelisin jotain pahaa, yritän vaivihkaa koputtaa omaa päätäni niin, ettei muut huomaa. 4. Vihaan kissoja yli kaiken. 5. Tän hetken herkku on jogurtticashewpähkinät. 6. En oo ikinä muuttanu. 7. Harrastin pienenä joukkuevoimistelua, mutta lopetin ensimmäisen kerran jälkeen, koska mun housut meni polvesta rikki. 8. Mulla on aina ollu rako etuhampaiden välissä. 9. Syön viikonloppusin aina pastaa ennen peliä, oli kello sitten kuus aamulla tai yks iltapäivällä. 10. En voi sietää itsekkäitä, ylimielisiä, täydellisyyteen pyrkiviä tai pahansuopia ihmisiä. 11. Tää oli ensimmäinen kommentti mun poikaystävältä, kun kyselin apua näiden keksimiseen: käyn vessassa ovi auki tai vaikka olisin puhelimessa.



11 KYSYMYSTÄ: 1. Parasta elämässäsi tällä hetkellä? Rakastava perhe ja ystävät, terveys ja se, että saan toteuttaa unelmaani urheilun parissa. 2. Millainen on unelmiesi koti kolmella sanalla kuvailtuna? Lämminhenkinen, rakkaudentäyteinen ja linjakas. 3. Elämäsi onnellisin päivä? Päivä jolloin tapasin nykyisen poikaystäväni. 4. Tennarit vai korkkarit? Haluaisin vastata tähän korkkarit, mutta ainakin toistaseks tennarit vie kyllä voiton. 5. Lempi vuodenaika? Kesä. Siitä ei oo kysymystäkään. 6. Kulta vai hopea? Hmm no omistan enemmän hopeisia koruja, mutta yleisesti vastaan kulta. 7. Lempi ruoka? Siivet. 8. Millainen on on onnistunut viikonloppu? Sellainen, missä saa nukkua univelat pois, mutta ei pilaa kuitenkaan päiviään nukkumalla liian pitkään. Kerkeää näkemään ystäviä, piipahtamaan ehkä kaupungilla, urheilemaan, syömään jotain ihanaa ruokaa ja lopulta käpertyä oman kullan kainaloon sohvalle ja löffäillä siinä jonkun leffan tai hyvän sarjan parissa. 9. Suurin toiveesi tänään, tässä ja nyt? Toivoisin, että saisin molemmat parhaat ystäväni sieltä maailman kolkista hetkeks mun luokse  10. Korvaamaton kauneudenhoitotuote? Vastaan meikkivoide. Se on ehkä se tärkein, ilman muita pärjäisin. 11. Missä näet itsesi 30 vuoden päästä? Hui, viiskymppisenä... No, töissä käyvänä, rakastavana äitinä, jolla on aikaa pitää huolta itsestään. Urheilen edelleen ja oon hyvässä kunnossa.



11 KYSYMYSTÄ SEURAAVILLE: 1. Jos saisit valita, ottaisitko omakoti-, kerros- vai rivitalon? 2. Kumpi, parisängyn vasen vai oikea puoli? 3. Oletko pihi vai törsäilijä? 4. Unelmien lomakohde? 5. Iphone, Samsung vai Nokia? 6. Rohkein tekosi? 7. Asia, jota et ikinä haluaisi tehdä? 8. Mistä olet kiitollinen? 9. Asia, jota ilman et pärjäisi päivääkään? 10. Kenkä- vai laukkufriikki? 11. Elämäsi tämänhetkinen tilanne kuvailtuna viidellä sanalla?

Tää haaste oli mulle todella mieleinen, tykkäsin pienenäkin täyttää ystäväkirjoja jopa niin paljon, että jokasessa kirjassa oli vähintään kolme mun omaa profiilia?! ja sitten muutamien suosikkilelujen sivuja. Kysymys vaan niille kirjantekijöille, että miks sen kirjan omistajan sivu oli niin tylsä ja paljon lyhyempi kun muiden?

Haaste menee seuraaville henkilöille: NelliLotta, Emilia ja Girly Style. Toivottavasti te nautitte haasteesta yhtä paljon kun mä pienenä niistä ystäväkirjoista :)

perjantai 10. elokuuta 2012

10

Ihanainen RagDoll haastoi lukijansa (ja samalla myös meikäläisen) kertomaan kymmenellä kuvalla sen, mistä kunkin oma blogi koostuu. Tämän jälkeen tulisi sitten haastaa 5 uutta bloggaajaa tekemään sama perässä.

Haaste lähtee seuraaville henkilöille:


1. Shoppailu
Yksi tärkeimmistä osista blogia sekä yksi tärkeimmistä tavoista rentoutua ja unohtaa kiireet. Mitä olisi muotiblogi ilman shoppailua tai elämä jatkuvassa stressitilassa? 



2. Päivän asut
Tämäkin yksinkertaisesti vain kuuluu muotiblogiin. Näitä tykkään muidenkin blogeista lukea, samaan pyritään täälläkin :)


3. Unelmointi
Dreams and triumphs...


4. Urheilu 
Elämäntapa.


5. Ruoka
Ruoan ystävänä yritän jakaa omia vinkkejäni myös muille kaltaisilleni herkkusuille ;)


6. Trendivinkit, kauppojen tarjonta ja tarjoukset
On kiva koota kasaan tulevan sesongin ykkösjuttuja sekä listata paikkoja mistä niitä löytää. Tykkään myös vinkkailla alkavista kampanjoista ja tarjouksista - on ihanaa olla toiselle hyödyksi :)


7. Matkustelu
Jäänyt viimeaikoina valitettavan vähälle, mutta auringon ja lämmön ystävänä asia tulee varmasti korjaantumaan pian!


8. Musiikki
Yksinkertaista; kuinka joku voisi elää ilman musiikkia?



9. Rakas päiväkirja - inspiraatiot
Ilman tätä osiota tuskin koskaan olisin aloittanut oman blogin kirjoittamista.


10. Ystävät
Ilman teitä en olisi mitään ja siksipä lähdenkin tästä nyt viettämään huippuiltaa parhaiden ystävieni kanssa.