perjantai 23. elokuuta 2013

Challenge 11

On se vaan niin mukavaa, kun kaverit pitää toisen bloggailutahtia yllä, jos meinaa ite vähän repsahtaa. Haasteesta on kiittäminen Emmaa, terkut vaan sinne Joensuuhun! Oon tän haasteen tehny kerran aikasemminkin, ja halutessaan sen pääsette näkemään TÄSTÄ. Nyt kuitenkin uusien juttujen kera tän pariin.

MEx11
1. Kuukauden päästä loppuu koulu. Yes, yhen kuukauden! Okei, 26 päivän.
2. Vaikka välillä viikonloppuna herääminen tuntuukin hankalalta, rakastan mun työtä. Jos sinne joskus menee vähän huonolla mielellä, on taattua, että vartin jälkeen on taas onnensa kukkuloilla. Jos teinit ei onnistu pilaan päivää tosin...
3. Myöhästyin eilen ensimmäistä kertaa ikinä tunnilta niin, ettei mua enää päästetty sisälle. Hahah, too bad.
4. Kesäsin herneet on parasta! Jos joku erehtyy tuomaan niitä kotiin, ei niitä vartin jälkeen enää näy. Mutta pakasteesta, sieltä en niitä ikinä syö. Hyi.
5. Tykkään hitaista biiseistä. Usein kuuntelenkin niitä ajaessa ja samalla laulan niitä ihan täysillä. Mietin aina jokasen kohalla, että missä tän kappaleen vois esittää ja kenelle. Muutamalle oonkin löytäny jo sopivan kohteen. Ja mun sanamuisti on ihan huikee!
6. Välillä haluaisin vaan muuttaa kokonaan uuten paikkaan ja jättää hetkeks kaiken täällä selän taa. Toisaalta tää kaupunki on rakkaus ja aina tulee oleen mun lemppari. Mutta vaihtelu virkistää, sanotaan.
7. Lempinumero. Seiska. Seitsemän.
8. Oon älyttömän hyvä arvaan yllätykset ennalta. Ja toisaalta taas en tykkää ylläreistä yhtään. Musta on kamala tilanne jos joutuu esittään innostunutta tms jos oikeesti se yllätys ei oo yhtään mieleen.
9. Puhuttelen mun vanhempia niiden etunimillä. Tai siis etunimien lempinimillä. Ihan biologisia ne on, mutta musta se on tavallaan jopa hauskaa. Johtuu ehkä siitä, että mun porukat on mun kaveripiireissä niin tunnettuja, haha.
10. Sain ekat sakot, kun ajokortti oli ollu mulla viikon. Okei, ne oli parkkisakot koulun pihasta, mutta olihan se nyt noloo silti.
11. Poistan aina kaikki ylimääräset kuvat mun puhelimesta. Kansioihin jää vaan ja ainoostaan ne tärkeimmät otokset - siitäs saat whatsapp!!!

Q&Ax11
Q1. Suosikki biisisi?
A: Tätä piti hetki miettiä, mutta kyllä se vaan niin on, että se on JayZ - Holy Grail. Siis tällä hetkellä.
Q2. Kissa vai koira? Ja miksi?
A: No koira herranjestas! Jos lukas ton edellisen haasteen, ymmärtää miks. Plus meillä on koira.
Q3. Millainen on unelmakotisi?
A: Hah, sitä on tullu mietittyä paljonkin viimeaikoina. Kivitalo, selkeet linjat, moderni jossa saa olla kyllä vanhoja tavaroita, vaaleeta, beigee ja isoja ikkunoita.
Q4. Kauanko olet blogannut?
A: Apua! Kysymys jota ei koskaan oo kysytty ja johon ikinä oo tarvinnu miettiä vastausta. Mutta sekin kyllä vähän kauhistuttaa; 2 vuotta.
Q5. Voisitko mennä armeijaan?
A: Voisin, mutta en. Tiedän, että musta olis siihen, mutta mulle on jääny ikuisesti mieleen lukion Yh2 tunti, kun meidän miesopettaja kysy, että ketkä tytöistä haluis mennä armeijaan. Jotkut viittas siinä niin ylpeenä, kunnes tää opettaja tinttas ne maanrakoon. Sen kommentti oli, ettei armeija oo naisten paikka, menisivät muualle sieltä. Tekevät kuulemma vaan kiusaa niillekkin pojille, jotka vasten tahtoaan siellä ovat. Ok teacher, I got that one!
Q6. Kerro jokin unelmasi.
A: Vastaus 3. Rakkauden ja onnellisuuden täyteisenä.
Q7. Mikä on parasta perheessäsi?
A: Hahahaha, ne jotka meidät tuntee niin tietää kyllä. Meillä yhteispeli toimii, ollaan rohkeita ja avoimia. Nauretaan toistemme jutuille ja rakastetaan toisiamme just sellasena kun ollaan. Meillä on ihan omat jutut ja tavat toimia. Mutta ehdottomasti parasta on meidän äiti. Sellasta emoo ei oo toista!! Haistakaa se sarkasmi... Se on ihana.
Q8. Mitä et suostuisi tekemään, vaikka saisit 100 000 euroa?
A: Satuttaan ketään fyysisesti. En itteeni, enkä muita. Välitän ihmisistä liikaa.
Q9. Kerro hauskin koulumuistosi.
A: Näitähän riittää... No, ainakin kotona nää jaksaa edelleen nauraa sille, kun ykkösluokalla joku poika ohitteli mua ja mää oikeudenmukaisuuden nimissä päätin sitten lyödä sitä täydellä voimalla selkään. Illalla sain kuulla siitä vanhempainvartissa, mutta eipä poika sen jälkeen enää ohitellu.
Q10. Miten tykkäät viettää lauantai-iltoja?
A: Hyvällä porukalla jossain istuskellen. Se saa olla vaikka jonkun olohuone, kunhan seura on hyvää. Ja lasillisia valkoviiniä ei sovi unohtaa.
Q11. Mikä saa sinut todella ärsyyntymään?
A: Tän oon tainnu joskus ennenkin mainita. Itsekkäät ihmiset. Sellaset, jotka ei aattele muuta kun omaa etuaan. Ja toinen ryhmä, perfektionistit. Kamoon, vähän ny löysää siitä narusta, elämästä pitää nauttia!


MY Q'Sx11
1. Paras kesämuisto?
2. Tavoite seuraavalle vuodelle.
3. Tärkein asia elämässä?
4. Minkälaisiin ohjelmiin jäät koukkuun? Ja mitkä ohjelmat saa sut avaan telkkarin tällä hetkellä.
5. Syksyn luotto-outfit?
6. Jos saisit lähtee kahdeks viikoks matkalle, minne lähtisit ja miksi?
7. Kengät, joita ilman et voi elää?
8. Salilla, kotona vai baarissa - missä vietät mieluiten vapaa-aikasi?
9. Jos ottaisit tatuoinnin, millainen se olisi?/Millainen tatuointi sinulla on?/Miksi et missään tapauksessa halua tatuointia?
10. Paras mobiilisovellus?
11. Lempilainaus.

Ja sitten haastetaan,
ja kaikki muut jotka potee samaa postausongelmaa kun mä. Tsemppiä vastailuun!

instagram: ellllu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti