Say something, I'm giving up on you

Tän hetken lempparibiisi, jonka sanat sopii kyllä vähän liiankin hyvin tähän tilanteeseen. Siellä teistä osa on jo tainnu antaa mun suhteen periks ja viimesetkin uskolliset toivois mun vihdoin sanovan jotain. No, tässä mää nyt oon. Siitä kiittäminen on rakasta Emiliaa. Oli onni, että otit Monan haasteen vastaan ja satuit mainitsemaan mutkin siinä. Kiitos ♥♥ Just tätä varten ystävät on; ne nostaa sut kun tarvii ja on sun tukena vaikeinakin hetkinä.

Ja mitähän vaikeita hetkiä...?! Nolo myöntää, mutta en edes muista oonko ikinä kertonut mikä mulle on tullu. Tai oikeestaan mitä tapahtu sinä loka-marraskuun aikana, jonka tää blogi seiso puhumattomana. No, mää muutin. Mää muutin toiselle paikkakunnalle urheilujuttujen perässä, asumaan toisen mun ikäsen tytön kanssa. Opetteleen ammattilaisurheilijan elämää ja kotiäidin roolia. Ja nää täälä kotopuolessa lähetti mut matkaan ilman tietokonetta. Ja ilman kameraa. Siellä on ollu nyt pärjääminen puhelimen voimin. Ei sillä, että mulla sieltä mitään kerrottavaa olis ollu. Tästä tulis kertaheitolla urheilublogi, jos omia päivätouhuja lähtis kuvailemaan. Koneen osalta helpotusta on toivottavasti tulossa loppuviikosta lahjan muodossa, kun tää tyttö valmistuu. Ja sitähän on sitten juhlittava!!! Materiaaliakin tähän osotteeseen on toivottavasti sen myötä luvassa.

Nyt kun tässä toivottavasti päästään taas ihan uudenlaiseen vauhtiin, haluan vähän tenttailla teitä. Siks kysynkin, millasista jutuista pidätte? Mitä haluaisitte lukea enemmän, mitä ehkä vähemmän? Mitä en oo tajunnu kertoo, mutta haluaisitte kumminkin tietää? Nyt on sana vapaa ja sen toivottavasti myös uskallatte käyttää.

Jokatapauksessa oli niin tai näin, te siellä, kaikki te, ootte mulle mahdottoman tärkeitä! Toivottavasti jaksoitte siis odottaa ja haluatte antaa mulle vielä mahdollisuuden. Mää pyrin lunastaan odotukset parhaani mukaan. Pusuja ja haleja!